
Hallituksen yhteinen sähköpostiosoite on monikko.hallitus(at)gmail.com
Katariina Sorvari
puheenjohtaja, monikkovalmennukset
p. 050 564 2256
katariina.sorvari(at)utu.fi
"Olen 4-vuotiaiden Aaron ja Ainon äiti. Asumme Liedossa, ja kaksoset käyvät yksityisessä päiväkodissa Turussa. Päiväkotiin olemme olleet hyvin tyytyväisiä, lapset tuntuvat viihtyvän ja tädit järjestävät monenlaista puuhaa ja tekemistä. Koulutukseltani olen lakimies, kuten mieheni Hannukin. Perheemme arkeen toi ison muutoksen viime syksynä se, että vaihdoin työpaikkaa ja käyn nykyään 3-4 päivänä viikossa Helsingissä. Etäpäivinä pääsen sitten osallistumaan arkiaamuihin ja päiväkotihakuihin kaikkine riemuineen. Harrastuksiini kuuluvat ompelu ja neulonta, joista jälkimmäinen sujuu mukavasti junassakin, mutta edelliselle on jäänyt viime aikoina valitettavan vähän aikaa. Monikkohallituksessa olen ollut vuodesta 2008, ja nyt minut valittiin kolmannelle puheenjohtajakaudelle. Hallituksessa vastuullani on erityisesti monikkovalmennus."
Sanna Enbacka
sannaenbacka(at)gmail.com
"Olen Sanna ja aloittelen kolmatta vuotta hallituksessa. Minun perheeseeni kuuluvat nyt 2,5 vuotiaat kaksospojat Oskar ja Oliver sekä mies Andreas. Olemme kaksikielinen perhe ja asumme Paimiossa. Kaksi aikaisempaa vuotta lehden teko kuului minun vastuulleni, mutta nyt ideat on käytetty ja töihin lähdön jälkeen aikaakaan ei enää ole samalla tavalla.
Törmäillään tapahtumissa. :)"
Janette Hörkkö
jäsenasiat/sihteeri
janette.horkko(at)gmail.com
"Olen Janette Hörkkö viisi-vuotiaiden kaksosten Aavan ja Eemilin äiti. Perheeseemme kuluu kaksosten lisäksi heitä vajaan vuoden vanhempi isosisko Eveliina ja perheen juniori 2,5 vuotias Eerik. Tätä nelikkoa paimennamme yhdessä mieheni kanssa. Minä olen päävastuussa päivisin, kun perheen isä on töissä ja usein iltaisin vastuu siirtyy miehelleni, kun olen itse pitämässä vaate-esittelyjä. Kodin ja yrittäjyyden lisäksi harrastan leipomista ja liikuntaa aina kun se vaan on mahdollista. Yhdistyksemme hallituksessa aloitan nyt kolmatta kautta ja kolmatta kautta toimin myös hallituksen sihteerinä sekä jäsenvastaavana. Osallistun myös yhdistyksemme järjestämiin valmennuksiin pitämällä odottaville pariskunnille noin kolmen tunnin ”luennon” parisuhteesta."
Mari Kajetsky
"Olen Mari Kajetsky ja hallituksessa ensimmäistä vuotta. Yhdistykseen liityin odostusaikana. Kaksoset Milo ja Samuel ovat 1v 1kk. Elämä on hieman alkanut helpottamaan, mutta samalla arjet ovat tapahtumarikkaampia. Pojilla on 10-vuotta vahnempi isosisko. Koulutukseltani olen pukuompelija. Jos aikaa löytyy niin ompelen pojille kestovaippoja ja jotakin muuta pientä. Mukava päästä hallitukseen mukaan. Tykkään päästä touhuamaan yhdistyksen asioissa."
Laura Runola
varapuheenjohtaja
laura.runola(at)gmail.com
"Olen Laura ja aloittelen hallituksessa nyt toista kautta varapuheenjohtajana. Nelihenkinen perheemme asustaa Maskussa. Kaksospoikamme Frans ja Filip täyttivät juuri 2 vuotta ja aloittivat samoihin aikoihin päiväkodissa. Saimme juuri yhden suurimman projektimme valmiiksi – nimittäin talonrakennusprojektin ja koti alkaa hiljalleen tuntua kodilta. Ensi kesä menee varmasti sutjakkaasti pihahommien kimpussa.
Aurinko kevääseen ja tapaamme tapahtumissa!"
Pauliina Serguskin
rahastonhoitaja
p. 040 752 7611
pauliina.serguskin(at)dnainternet.net
"Olen Pauliina, Noelin ja Johannan (syntyneet 11/04) äiti. Perheeseemme kuuluu myös isä, Andrei. Perheessämme puhutaan suomea ja unkaria sekaisin, lapset jo niin hyvin, että äiti ei enää ymmärrä kaikkea, mitä sanotaan. Yhdistykseen liityin lasten ollessa vielä mahassa syksyllä 2004 ja hallituksen toiminnassa olen ollut mukana vuodesta 2006, toimien siitä lähtien rahastonhoitajana. Vuodet ovat kuluneet tosi nopeasti, nyt meillä jo jännitetään kouluun tutustumista ja ensi syksynä alkavaa koulutaivalta. Mihin ne vuodet ovat menneet? Äsken lapset olivat vauvoja, mutta nyt lukevat jo itse ja osaavat paljon asioita, jos viitsivät. On ollut haastavaa ja ihanaa seurata kahden samanikäisen, mutta niin erilaisen lapsen kasvua ja kehitystä. Tervetuloa mukaan yhdistyksen toimintaan ja tapahtumiin vaihtamaan kokemuksia ja saamaan arvokasta vertaistukea muilta monikkoperheiltä!"
Riikka Tapanainen
"Hei! Olen uusi monikkoyhdistyksen hallituksessa. Nimeni on Riikka Tapanainen ja perheeseemme kuuluu minun ja mieheni lisäksi noin 2,5-vuotiaat kaksospojat, Ossi ja Iiro. Asumme vielä Turussa, mutta tulevana kesänä muutamme omakotitaloon Lietoon.
Olin kotona lasteni kanssa vajaat pari vuotta, jonka jälkeen pojat menivät ryhmäperhepäivähoitoon. Siellä heitä hoitaa kolme hoitajaa ja lapsia on yhteensä 12. Perheemme arki on lähtenyt rullaamaan mukavasti töihin paluuni jälkeen ja kaikki osapuolet tuntuvat olevan tyytyväisiä.
Olen kokenut monikkoyhdistystoiminnan todella hyväksi vertaistueksi ja siksi päätinkin tulla mukaan yhdistyksen toimintaan. Yhdistyksen pitämä valmennus raskausaikanani oli erittäin hyvä ja kattava. Olemme olleet mukana useissa monikkotapahtumissa ja mielestämme on aina kivaa olla muiden monikkoperheiden seurassa ja päivittää viimeisimmät kuulumiset."

Www-sivujen ylläpidosta ja päivityksestä vastaa:
Silja Juonala
p. 050 590 4891
silja.juonala(at)graafi.net
|